Ekologinen katastrofi

Olen elänyt oman elämäni ekologisen kriisin varjossa. Kestävästä kehityksestä puhuttiin jo 80-90-luvuilla kun kävin peruskoulua. Olen hämmästellyt sitä ettei elämäntapamme kuluttavuutta oteta tosissaan tai otetaan, mutta tehdään kuitenkin päinvastoin. Eli puhutaan paljon, mutta konkreettiset teot jäävät. Ylikuluksesta ja siihen liittyvästä maapallojen määrästä on puhuttu jo vuosikausia ja samaanaikaan ostamme tavaroita niin paljon että hukumme niihin. Katastrofin kaameus ja sen olemassaolo on tullut tänä kesänä jotenkin enemmän iholle kun helle, metsäpalot ja sinilevät ovat piinanneet skandinaviaa. Samaan aikaan luemme uutisia kuinka ihmiset ihmettelevät ettei sieniä ole (kun ei ole satanut kuin kaksi kertaa kolmen kuukauden aikana) tai että miten syödä ekologisia jäätelöitä. Facebook täyttyi heinäkuussa ”Ihanaa kun on lämmintä” -kommenteilla. Itse puhisin kotona kuinka voimme puhua edes omasta olostamme kun melkein kaikki oliot ympärillämme huutavat vettä, paitsi ehkä sinilevä. Ekologinen katastrofi, lajien kuoleminen ympäristöstämme on fakta, vaikka moni sen kieltää.

Toimivat ekosysteemit ovat ihmiselle äärimmäisen arvokkaita. Ne hillitsevät ilmastonmuutosta sitomalla hiilidioksidia sekä tuottavat muun muassa puhdasta vettä ja ilmaa sekä ravintokasvien viljelyn mahdollistavia pölyttäjiä, joista ihminen on täysin riippuvainen.

Mikael Fortelius

 

Mainokset